POHJOISEN POLKUJUOKSIJAT

Seuramme kotipaikka on Oulu, jonka lähistölle myös toimintamme keskittyy. Leikkimielessä syntynyt sloganimme ”Puolen Suomen polkujuoksujoukkue” ei kuitenkaan rajoita jäseniemme kotipaikkaa – heitä on ympäri Suomen ja jopa rajojen ulkopuolella. Reissuilla ja kisoissa kohdataan!

  • Rentoa Menoa

    Tavoitteenamme on innostaa ja aktivoida kaikentasoisia harrastajia polkujuoksun pariin ja tarjota mahdollisuutta harrastaa lajia samanhenkisessä seurassa. Rennosti ja ilman ryppyjä otsalla, luonnosta ja poluista nauttien!

  • Tästä kaikki alkoi

    Idea pohjoisen omasta polkujuoksuseurasta sai alkunsa elokuussa 2015 kun kolme oululaiskaveria valloitti Haltin ja haaveili uusista verkkareista. Idean piti kuitenkin hautua ja tekeytyä muutama kuukausi, ennenkuin seura virallisesti perustettiin.

  • Liity jäseneksi!

    Ja tule mukaan toimintaamme! Järjestämme jäsenillemme mm. yhteislenkkejä, harjoitusleirejä ja polkujuoksutapahtumia. Lisäksi yhteistyökumppaneidemme kautta seuralaiset saavat jonkun kuukausittain vaihtuvan jäsenedun.

Seuraa meitä somessa:

JÄSENEKSI

Jäsenmaksu vuodelle 2017 on 30€. Vanhemman mukana liittyvät alle 15-v lasten jäsenyys on ilmainen. Yksin liittyvältä alle 15-vuotiaalta perimme juniorijäsenyysmaksun, 15€. Maksuohjeet saat sähköpostilla kun olemme käsitelleet jäsenhakemuksesi, jäsenyys kuitenkin astuu voimaan heti :) Jäseneksi voit liittyä täyttämällä jäsenhakemuksen. Täyttäessäsi juniorijäsenhakemusta, syntymävuosi on pakollinen (15-v ikäraja) sekä huoltajan puhelinnumero, sähköpostiosoite ja nimi täytettynä lisätietokenttään. Jos lapsella ei vielä ole omaa sähköpostiosoitettaan, laita omasi. Muista liittyä myös fb-ryhmäämme, jossa sovimme yhteisrymyistä ja kaikesta muusta kivasta ja hoidamme jäsenasioita.

SEURA

Seuramme toiminta on tarkoitettu kaikille polkujuoksusta kiinnostuneille, ikään tai juoksutaustaan katsomatta. Olet tervetullut mukaan toimintaamme, olitpa polkujuoksunoviisi tai jo kokenut polkukettu. Puolen Suomen Polkujuoksujoukkue –sloganistamme huolimatta emme halua profiloitua kilpajoukkueena vaan pääasiallinen tavoitteemme on innostaa ja aktivoida ihmisiä polkujuoksun pariin. Toimintamme keskipisteenä ovat yhteislenkit ja reissut, joiden avulla haluamme tarjota mahdollisuutta harrastaa lajia samanhenkisessä seurassa ja nostattaa yhteishenkeä. Emme toki kuitenkaan pahastu, jos joku innostuu nimissämme kisailemaan ja vaikkapa pärjäämäänkin. Rekisteröityneenä yhdistyksenä meillä on myös viralliset säännöt mutta pysyttelemme mieluummin kuitenkin toiminnassamme rentoina ja epävirallisina.

TOIMINTA

TAPAHTUMAT 2017
26.4., 3.5. ja 13.5 Oulu Trail Cup keskiviikkoisin Köykkyri, Hiironen ja päätöskisa lauantaina Rantakylässä
26.5. Seuratapaaminen Rukalla NUTS Karhunkierroksella
17.6. Rokua Trail Weekend
14.7. Seuratapaaminen NUTS Pallas
29.9-1.10 Vaarojen Maraton - yhteisreissu vaaroille (Mökki!)
18.11. Pikkujoulut ja palkitsemisgaala, NUTS Köykkyri yhteydessä

2017 on tarkoitus aktivoitua yhteislenkkiosastolla ja Saara, Sanna ja Tiina aikovatkin juoksuttaa ahkeraan :) Tapahtumiin ei ole kirjattu siten erikseen makkaranpaistelureissuja vaan niitä tullaan pitämään kun ajankohta sopii ja hyvälle tuntuu. Koetetaan myös pitää tuota kalenteria yllä ja merkata sinne nämä ja tulevat tapahtumat, joten myös sitä kautta pysyy kartalla jos ei Facebook kutsut tavoita.

TIIMI TOIMINAN TAKANA

Hallitus 2017

Jarkko

Porukan pomo. Seuran pj. Hurahti polkujuoksuun Karhunkierroksella 2014. Treenaa ilman kiirettä ja sekuntikelloa, luonnosta ja sen tuomasta vapaudesta nauttien. Suunnistustaustan avulla poluilla taitava, päästään sopivasti sekaisin ja sitkeä kuin sissi. Omaa siis kaikki ainekset unelmansa toteuttamiseen – 100 mailin juoksuun.

Teemu

Tiimin nuorikko. Pitää hallussaan seuran urheilutoimenjohtajan titteliä. Poluilla kuin kotonaan. Vahvuutena nuoruuden into ja kova pää, joka vie vaikka läpi harmaan kiven. Alamäkijuoksutaituri, niissä on turha yrittää ohi. Päätavoitteena kesällä 2016 Hetta-Ylläs 134k, sekä syrjähyppy asfaltille ja ekalle asfalttimaratonille – vaatimattomalla sub3 –tavoitteella. Somettaa seuran puolesta jos vain kovissa vauhdeissa välillä ehtii.

Seija

Tiimin uusin vahvistus. Kempeleläinen perheenäiti, jolle liikunta on elämäntapa. Pitää lajiskaalan monipuolisena pysyäkseen poissa telakalta mutta myöntää polkujuoksun olevan lajeista se rakkain. Tähtää tulevalla kaudella ekalle ultramatkalle. Myös Seija tarinoi seuran tapahtumista blogissaan.

Aktiivisesti toiminnassa mukana

Ville

Seuran yhteislenkkien vetäjänä ansioitunut Ville testasi parin vuoden ajan sauvakävelyä ja huomasi, että juokseminen voisi olla hauskempaa. Vähän varusteita ja paljon kilometrejä, niillä eväillä Ville haluaa auttaa muitakin löytämään polkujuoksun nautinnot. Peruskestävyyttä hän kerää ulkoiluttamalla lapinkoiraa ja raivaussahaa. Vahvuus poluilla? "Mää oon kova kävelemään."

Mari

Porukan naisvahvistus Kainuusta. Etsii harrastuksesta elämyksiä ja omia äärirajoja. Poluilla taidollisesti lähinnä hirvi metsäkauriiden seassa. Spontaanisti kuitenkin mukana ja ylipuhuttavissa lähes minkälaiseen koitokseen tahansa. Vastaa pääasiallisesti seuran tiedottamisesta ja SoMesta. Bloggaa seuran tapahtumista myös omassa blogissaan.

Visa-Pekka

Tuttavallisemmin VeePee. Ultraaja. UTTF-Finisher. Kova jätkä. Juoksee vielä sittenkin kun muut istuu jo paljussa.Ja tämä kaikki avosydänleikkausselviytyjänä. Kauden 2016 tavoitteena UTMB. V-P:n tarinasta ja treeneistä hänen omassa blogissaan. Lisäksi V-P on seuran talouspäällikkö. Käärii siis rahat taskuunsa.

YHTEISTYÖKUMPPANIT